Efaaga kokkora kyllä kukonpojkien saada elää niin dherkullista

kävin Mandamatoksessa pieni kylä suuri meri moria ti mou lei russia has only one aircraftcarrieer:On se hienoa että puolueet sanoutuu irti ääriryhmiEN väkivallasta kun maassa on yksi väkivaltainen ääriryhmä.

Σχόλια

  1. Staffan de Mistura syntyi Tukholmassa vuonna 1947. Hänen äitinsä oli ruotsalainen ja isä italialainen. De Misturalla itsellään on molempien maiden kansalaisuus. De Mistura suoritti poliittisten tieteiden ja kehitystalouden tutkinnot Rooman yliopistossa. Myöhemmin hän on avioitunut ja hänellä on kaksi tytärtä.[1]

    YK-uransa de Mistura aloitti vuonna 1971 Maailman ruokaohjelman virkailijana Sudanissa. Sittemmin hän on työskennellyt useissa eri maailman ongelmapisteissä, kuten Somaliassa, Etiopiassa, Balkanilla ja Ruandassa. Vuosina 2001–2004 de Mistura toimi YK:n pääsihteerin edustajana Etelä-Libanonissa. Hän toimi myös YK:n lähettiläänä Irakissa vuosina 2007–2009 ja Afganistanissa vuosina 2010–2011. YK tehtävien lisäksi de Mistura toimi Italian varaulkoministerinä Mario Montin hallituksessa. Vuonna 2013 hänet lähetettiin Intian neuvottelemaan kahden merirosvoiksi luullun intialaisen surmasta pidätetyn Italian merijalkaväen sotilaan pidätyksestä. Vuonna 2014 YK:n pääsihteeri Ban Ki-moon valitsi de Misturan korvaamaan Lakhdar Brahimi YK:n lähettiläänä Syyrian sisällissodassa. Brahimista poiketen de Mistura tulee edustamaan pelkästään YK:ta, kun taas Brahimi toimi Syyriassa YK:n ja Arabiliiton yhteisenä edustajana.[1]

    ΑπάντησηΔιαγραφή

Δημοσίευση σχολίου