Uudenmaan Marttojen ensimmäinen Puutarhakahvila kokoontuu torstaina 1.10. klo 17.30 alkaen.

Helsingin taidemuseoon (HAM) Tennispalatsissa pääsee maksutta joka kuukauden viimeisenä perjantaina klo 16-19.Palmusunnuntai. Palmusunnuntaina virvotaan varvotaan. Malkamaanantai TikkutiistaiOSTA LIPUTTilaa tarjoilut. Kellokeskiviikko Kiirastorstai Pitkäperjantai (arkipyhä Suomessa) Pääsiäislauantai, hiljainen lauantai, lankalauantaien arkkitehtina Vuonna 1849 aloitettiin teknillinen opetus Helsingin teknillisessä reaalikoulussa, joka 1872 muutettiin Polyteknilliseksi kouluksi ja 1879 Polyteknilliseksi opistoksi. Ensimmäinen nainen oppilaitoksen luetteloissa on Ida Meller, joka osallistui ”ylimääräisenä oppilaana” piirustuksen ja muovailun opetukseen 1879–1883. Vuonna 1880 seurasivat opetusta näissä aineissa myös ”neidit H. Schjerfbeck ja A. Benzow” sekä sisarukset Anna Jörgensen 1883–1884 ja Alma Jörgensen 1883–85. Alma Jörgensenin mainitaan myös seuranneen arkkitehtuurin opetusta toisella vuosikurssilla 1884. Keväällä 1888 kirjoittautui opistoon ”naisoppilas” Signe Hornborg, joka valmistui ”erivapaudella” arkkitehdiksi vuonna 1890. Häntä seurasivat 1800-luvulla ”ylimääräisinä oppilaina” vielä Inez Holming, Signe Lagerborg, Bertha Enwald, Wivi Lönn ja Stina Östman. Suomessa valmistui aikakauteen nähden runsaasti naisia arkkitehdeiksi. Esimerkiksi vuonna 1905 oli yhtä aikaa opiskelemassa 13 naista. Opinnot jäivät muutamilta kesken. Matrikkelissa mainittiin usein syykin: Eronnut avioliiton johdosta. Opiston muuttuessa Teknilliseksi Korkeakouluksi vuonna 1908, oli valmistuneiden naisten määrä 15. Vuonna 1920 siihen mennessä valmistuneiden naisarkkitehtien lukumäärä oli jo 36, 1940-luvulla n. 100, vuonna 1960 n. 250 ja vuoteen 1995 mennessä yhteensä jo n. 750. Naisarkkitehtien osuus valmistuneista arkkitehdeista on noussut jatkuvasti. Kansainvälisen Naisarkkitehtien Liiton julkaisussa vuodelta 1978 kerrotaan, että Yhdysvallat ja Ranska pitävät ensimmäisenä naisarkkitehtinaan Julia Morgania, joka sai todistuksen Pariisin Ecole des Beaux-Artsista vuonna 1900 ja työskenteli arkkitehtitoimistoissa molemmissa maissa. Ensimmäinen naisarkkitehdin oma toimisto perustettiin Ranskassa vuonna 1921. Saksassa valmistui ensimmäinen naisinsinööri vuonna 1919, muissa Euroopan maissa vasta myöhemmin. Yhdistyksen synty Architecta perustettiin vuonna 1942. Tällöin elettiin keskellä jatkosodan vaikeita vuosia. Architectan syntysanat lausuttiin 20.5.1942 Wivi Lönnin 70-vuotissyntymäpäivillä Elsi Borgin ateljeessa Helsingissä. Koolla oli 46 naisarkkitehtia eri puolilta Suomea juhlimassa Suomen arkkitehtuurin Grand Old Ladya. Architectan perustamisesta päättävä kokous pidettiin 3. marraskuuta 1942 Seurahuoneella. Aluksi kerho-muotoisena toimivan yhdistyksen tehtäväksi määriteltiin naisarkkitehtien kokoaminen, ammatillinen tukeminen ja kehittäminen, jäsenten etujen valvominen ja virkistäminen sekä kerhon tulojen, menojen ja omaisuuden hoito. Kerho aloitti vilkkaan toimintansa järjestäen joka toinen kuukausi kokouksia, joissa kuultiin esityksiä ajankohtaisista aiheista ja keskusteltiin. Joka toinen kuukausi oli vuorossa ekskursio johonkin mielenkiintoiseen kohteeseen. Vuoden 1943 kohteita olivat mm. ekskursio Helsingin kaupungin maanalaisiin väestösuojiin, ekskursio Turkuun Brygmanin ylösnousemuskappeliin ja Helsingissä Huttusen piirtämään vielä keskeneräiseen Sokoksen taloon. Yhdistys rekisteröitiin vuonna 1965 nimellä Architecta, Suomen Naisarkkitehtien Yhdistys ry – Finlands Kvinnliga Arkitekters Förening rf. Yhdistyksen historiasta kertovaa yli 10 vuotta vanhaa arkistomateriaalia säilytetään Kansallisarkistossa, ks. kohta Yhdistys Päivitetty: 22.04.2012 Sukkasunnuntai eli pääsiäissunnuntai Toinen pääsiäispäivä (arkipyhä Suomessa) Meneillään olevat näyttelyt. https://nappinaapuri.fi/welcome HAM Helsingillä on 3500 taideteosta ympäri Helsinkiä, kuten Kolmen sepän patsas. Julkiset veistokset ja naapurustosi julkiset teokset kartalla näet HAMin sivuilta. Ilmaiseksi näyttelyihin voi tutustua koko päivän ajan:PÄÄSIÄISEN AUKIOLOAJATapinkatu 2, 00530 HelsinkiTiellä 78 on hyvät opasteet, mutta moni saattaa hurauttaa ohi, koska sillä kohtaa on pitkä suora ja 100km/h rajoitus Riitta Männistö liturgia ja saarna, Jaana Partti avustava pappi, Olli Pyylampi kanttori, Peter Sörensen ja Juhani Vierimaa messuavustajat, Incanto-kuoro. Juhla jatkuu suolaisen ja makean merkeissä Kappelisalissa messun jälkeen. 25.3. Pitkäperjantai 11-17 26.3. Hiljainen lauantai 11-16 27.3. Pääsiäispäivä 11-17 28.3. Toinen pääsiäispäivä 11-17 Kansainvälisenä museopäivänä 18.5. Helsinki-päivänä 12.6. Taiteiden yönä (elokuussa)Talvehtinut tammikehrääjän toukka pienenä ja söpönä kannon nokassa lämmittelemässäMa-pe Tarvo 07.30 10.58 14.03 09.28 12.28 15.33

Σχόλια

  1. 20.03.2016 klo 18:00
    Mikko Sidoroff: Suuri paasto, Pyhän sydämen kappelissa

    Osoite: Pyhän sydämen kappeli, Kirstinkatu 1
    Helsingin filharmoninen kuoro, johtaa Dani Juris. Kuoron jäsenet esittävät myös teoksen soolo-osuudet.

    ΑπάντησηΔιαγραφή
  2. http://kaymala.blogspot.fi/2007/06/puut-hakeutuvat-paikoilleen.html

    ΑπάντησηΔιαγραφή

Δημοσίευση σχολίου